torstai 20. huhtikuuta 2017

Uponnut jahti Mar Sem Fim

Mar Sem Fim "Endless Sea" suomeksi "Päättymätön Meri"

Mar Sem Fim ("Endless Sea" englanniksi) on brasilialainen jahti joka haaksirikkoutui, upposi ja myöhemmin jäätyi jäähän kiinni Maxwell Bay of Ardley Cove:lla, Antarktikalla noin 1200 kilometriä Etelä Amerikan kärjestä alaspäin 7. huhtikuuta 2012. Jahti kuului tunnetulle brasilialaiselle kirjailijalle sekä yrittäjälle nimeltä João Lara Mesquita. Hän oli 3 henkisen miehistön kanssa jahdilla kuvaamassa dokumenttia Antarktikan rannikkoalueista, kun jahti kaatui. Voimakkaat tuulet, 27 metriä sekunnissa keinuttivat jahtia puolelta toiselle. Eräs jahdilla olleista totesi haastattelussa että "tuntui kuin olisi ollut pukittelevan härän kyydissä", kun hän kuvaili viimeisiä hetkiä jahdilla.

Kun heidän aluksensa jäi jumiin jäihin, miehistö pyyti radion avulla apua. Chilen laivasto tuli apuun, kaikki 4 miehistön jäsentä saatiin lopulta pelastettua, mutta huonon sään vuoksi siinä meni kaksi päivää. Onneksi hätä ei ollut niin akuutti. 

Jahdin uppoaminen, miehistö oli jo pelastettu jahdilta

Uppoaminen tapahtui hitaasti 

Vaikka miehistö saatiin pelastettua, Mar Sem Fim jäi pelastamatta. Lähes 0 asteinen vesi, jota aallot olivat heitelleet jahdin päälle, jäätyi aluksen pintaan kiinni ja myöhemmin halkaisi jahdin rungon kun se jäätyi kokonaan. Tätä ilmiötä kutsutaan "puristukseksi" ja juuri tämä ilmiö koitui jahdin tuhoksi, jonka vuoksi se painui lahden pohjaan. 

Jahti oli 9 metrin syvyydessä, mutta sen pystyi silti näkemään veden pinnan alta. Alus lojui pinnan alla lähes vuoden, kunnes se nostettiin takaisin pintaan 2013 vuoden alussa.

pelottava näky

toisesta suunnasta

Omistaja João Lara Mesquita onnistui palaamaan takaisin jahdin uppoamispaikalle. Sää oli tällä kertaa yhteistyöhaluinen, joten kaksi sukeltajaa saivat kiinnitettyä vahvat köydet runkoon kiinni ja ne olivat kiinni täytettävissä poijuissa. Poijut täyttyivät vähitellen ja samalla nostaen hiljalleen jahtia takaisin meren pinnalle. Kun alus saatiin nostettua takaisin pinnalle, se hinattiin rantaan, jossa tutkijat saivat vihdoinkin heidän laitteistonsa takaisin hylyn sisältä. Itse alus oli tarkoitus korjata myöhemmin. Mar Sem Fim oli vakuutettu 700,000:sta dollarista, mutta haljennut runko sekä se, että alus oli 10 kuukautta upoksissa, vaikuttanee sille että alusta ei voida enää korjata.

hylyn nostaminen pintaan alkoi

vähitellen nousee pintaa kohti

melkein perillä

rannassa se nostettiin alustalle

Alus kerkesi saamaan vaurioita pintaan vuoden aikana veden alla



Videolla näkyy Mar Sem Fim:n nosto-operaatio:







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Wet´n Wild Orlando

Wet´n Wild Orlando 1977-2016 Wet´n Wild Orlando oli Wet´n Wild -konsernin lippulaiva, sitä pidetään Amerikan ensimmäisenä vesipuisto...