torstai 20. huhtikuuta 2017

Hachijo Royal Hotel / Hachijo Oriental Resort

Hachijo Royal Hotel

Hachijo Royal Hotel oli loistelias hotelli pienellä tulivuoriperäisellä saarella nimeltä Hachijojima, saari tunnettiin myös nimeltä "Japanin Hawaii". Saari oli tarpeeksi lähellä Tokiota (n. 290km etelään) joten se oli sopiva matkailukohde, mutta oli silti tarpeeksi kaukana jotta vieraat tunsivat menevänsä johonkin todella erityiseen paikkaan. Mantereen ja saaren välillä kulki lautta, joka vie turisteja saarelle. Myös lentokoneella pääsi saarelle.

Hachijo Royal Hotel oli sekoitus modernia, ranskalaista barokkia sekoitettuna klassiseen desingniin, kuten elegantteja suihkulähteitä ja kreikkalaisia patsaita. Hotelli avattiin vuonna 1963 - 4 vuotta sen jälkeen kun paikallinen matkatoimisto perustettiin. Se oli suurin hotelli Japanissa siihen aikaan. Hotellin omistaja Eiji Yasuda teetti itsestään jopa näköispatsaan hotellin pihaan.

kreikkalaistyylinen patsas
Turismi kukoisti siihen aikaan Izu saarilla, erityisesti Hachijojimalla, varsinkin sen jälkeen kun hallitus nimesi saaren "Japanin Hawaii":ksi. Lempinimen oli tarkoitus luoda saaresta positiivinen mielikuva.

Hachijojimalla ei ollut juurikaan hiekkarantoja. mikä lopulta vaikutti turismiin negatiivisesti. Vuonna 1996 Hachijo Royal Hotel muutti nimekseen Pricia Resort Hachijo. Elokuussa 2003 se sulki ovensa, mutta avasi jälleen ovet uudelleen kesäkuussa 2004 ja nimi oli vaihtunut Hachijo Oriental Resort:ksi, mikä on edelleen se nimi joka lukee hotellin kyltissä.

Vuonna 2005 hotelilla kuvattiin elokuva "Trick The Movie 2", joka oli jatko-osa eräälle japanilaiselle draama/komedia ohjelmalle. Hotelli suljettiin vähän tämän jälkeen, mikä todistaa sen että paikat rapistuivat todella nopeasti kun hotellilla ei ollutkaan enää ylläpitoa/huoltoa. Erityisesti saarta ympäröivä suolainen meri nopeutti rapistumista.

Hotellin sulkeutumisen jälkeen paikalla käyneet seikkailijat pitävät hotellia todella kauniina ja uskomattomana paikkana. Alue on valtava ja jokainen yksityiskohta on tarkkaan suunniteltu. Hotellilta on upeat näkymät merelle.

Hotellilla väitetään olevan joku omistaja tällä hetkellä, toivottavasti hän ei odota liian kauaa, sillä hotelli rapistuu hetki hetkeltä enemmän. Me kaikki toivomme että hän käyttäisi hieman rahaa, jotta tämä upea hotelli saataisiin jälleen takaisin loistoonsa.
Kyltti alkaa jäämään kasvillisuuden taakse piiloon


hotellihuoneet karussa kunnossa

Hotellia kauempaa, allas näkyy etualalla


kaunis käytävä hotellille alkaa kasvamaan umpeen


Pääsisäänkäynti


rappuset oli tehty marmorista


marmoria, pylväitä ja kattokruunuja löytyi

pölyyntynyt biljardipöytä

tv-huone on vielä tosi hyvässä kunnossa, tv päälle ja rentoutumaan :P


lasten leikit jäänyt kesken


sisäallas trooppisella maisemalla


toimistotyöntekijän työpiste


esimerkki huoneiden kylpyhuoneesta


aulassa hieno puhelinkoppi vieraiden käyttöön


Google Earth:sta napattu ilmakuva hotellista


Hotellin koornaatit kartalla:  33°7'38"N   139°48'36"E 

Lopuksi hotellilla kuvattu video: 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Wet´n Wild Orlando

Wet´n Wild Orlando 1977-2016 Wet´n Wild Orlando oli Wet´n Wild -konsernin lippulaiva, sitä pidetään Amerikan ensimmäisenä vesipuisto...