Näytetään tekstit, joissa on tunniste saari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saari. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. toukokuuta 2017

Isla de las Muñecas (The Island of the dolls)

Isla de las muñecas
Mexico City:n alapuolella, Xochimico kanaalien välissä on pieni saari, joka on täynnä nukkeja. Saari on tietysti saanut paljon huomioita osakseen, vaikka sitä sen omistaja ei alunperin halunnut. Saari on pyhitetty nuoren tytön muistolle, jonka elämä päättyi liian aikaisin oudoissa olosuhteissa. Alueella asuu tuhansia ihmisiä, mutta tällä saarella ei ole muita kuin sadoittain nukkeja. Puut ovat koristeltu raajattomilla, päättömillä sekä pelottavan näköisillä nukeilla. Nuket näyttävät pahaenteisiltä jopa kirkkaassa päivänvalossa, mutta yöllä ne ovat entistä pelottavampia.


nukkeja on valtavasti

Sanotaan että nuori tyttö hukkui oudoissa olosuhteissa monta vuotta sitten tällä saarella ja että tytön henki on riivannut nämä kaikki nuket. Paikallinen legenda kertoo että nuket pystyvät liikuttamaan päätään ja raajojaan sekä avaavat silmiään. Paikalliset kammoavat saarta ja he väittävät kuulleensa nukkien kuiskailevan toisilleen.

hurjannäköinen nukke


Totuus legendan takana

Don Julian Santana Barrera oli tämän saaren huoltomies. Tarina kertoo että Julian löyti nuoren tytön hukkuneena vedestä eikä pystynyt pelastamaan tätä. Pian tämän jälkeen Julian näki vedessä kelluvan nuken ja oletti nuken kuuluvan tälle hukkuneelle tytölle. Hän nosti nuken vedestä ja kiinnitti sen saarella puuhun kiinni, näin hän halusi osoittaa tukensa ja kunnioituksensa tytön sielulle.
Osa paikallisista epäilee että Julian keksi tarinan hukkuneesta tytöstä, koska oli niin yksinäinen.

Tytön henki alkoi kummittelemaan Julianille, joten hän etsi jatkuvasti saarelle lisää nukkeja, joilla voisi miellyttää tytön henkeä.
Pian Julian tajusi että kaikki nuket olivat tytön hengen vallassa ja hän päätti kerätä niitä aina vaan lisää.

Julianin tunteneet ihmiset kertoivat että hän muuttui ihan toiseksi ihmiseksi, ihan kuin olisi ollut jonkun riivaamana. Julian:a häiritsi fakta ettei hän pystynyt pelastamaan tytön henkeä.

Kerättyään 50 vuoden ajan nukkeja saarelle, Julian löytyi hukkuneena samasta paikasta kuin tämä tyttökin. Ihmiset uskoivat että Julian:n henki jäi myös saarelle kummittelemaan. Paikalliset ovat erittäin uskovaisia ja he ovatkin varmoja siitä että saari on lumottu. Sen jälkeen kun Julian kuoli vuonna 2001, turistit ovat tuoneet saarelle lisää nukkeja Julianin ja kuolleen tytön muistoa kunnioittaen. Saaresta tuli tunnettu Julianin kuoleman jälkeen, siitä on mainittu monissa artikkeleissa sekä tv-ohjelmissa. 

Paikalliset tarkkailevat silmä kovana saarella käyviä turisteja.

seivästettyjä nuken päitä


creepy


seinä täynnä nukkeja





yök




Saaren koodinaatit kartalla: 19.290337, -99.096659

google earth:sta napattu ilmakuva



Lopuksi saarella kuvattu video


                                

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Disney´s Discovery Island

Discovery Island

Discovery Island on Bay Lake-kaupungissa, Floridassa oleva saari. Se sijaitsee Walt Disney World:n tontilla ja oli aikoinaan osa Disney Worldin huvipuistoa. Discovery Island oli avoinna yleisölle vuosina 1974-1999. Saarella vieraat pääsivät tarkkailemaan eläimiä ja lintuja. Saaren nimi oli aluksi Treasure Island (Aarresaari) mutta nimi muutettiin myöhemmin Discovery Islandiksi, jotta nimi kuvastaisi paremmin saaren teemaa. Saari lojuu edelleen hylättynä Walt Disney Worldin vieressä.


Historiaa

1900-luvun alussa saaren nimi oli "Raz-island", saaren nimi oli annettu saarella asuvan perheen sukunimen mukaan. 1930-luvun lopussa mies nimeltä Delmar "Radio Nick" Nicholson osti saaren ainoastaan 800 dollarilla. Nicholson nimesi saaren "Idle Bay Isle". Hän asui saarella noin 20 vuotta vaimonsa ja lemmikkikurjen kanssa.
Disney osti saaren vuonna 1965. Saaren hankinta oli Disneylle strateginen yrityskauppa myöhempää käyttöä varten. Alunperin saaresta suunniteltiin piraattiteemaista ja nimeksi oli tarkoitus tulla "Blackbeard´s Island". Rakentaminen vei lähes vuosikymmenen ja loppujen lopuksi siitä tulikin eläinpuisto. Ainoa piraattiteemainen esine oli kopio haaksirikkoutuneesta laivasta.

Saari avattiin 8. huhtikuuta 1974 nimellä Treasure Island, saari oltiin tehty villieläinten tarkkailupaikaksi. Saari kerkesi olemaan avoinna ainoastaan 2 vuotta, kunnes se suljettiin laajennusta varten. Nimi muutettiin laajennuksen jälkeen, koska eläintieteelliselle saarelle sopi paremmin nimi Discovery Island. Saarelta löytyi mm. upeita eksoottisia lintuja, tarkkailutorneja, rantoja sekä laguuneja.

alueen kartta
Discovery Island veti puoleensa suuret määrät turisteja ja saarella oli useita työntekijöitä. 
Kaikki hauska loppui silti aikanaan....Puisto suljettiin mysteerisesti vuonna 1999. Eläimet uudelleensijoitettiin Disneyn juuri avattuun Animal Kingdom-eläinpuistoon sekä myös muihin "ei-Disneyn omistuksessa" oleviin puistoihin. Oletetaan että Animal Kingdomin avaaminen vuonna 1998 vaikutti negatiivisesti Discovery Island:n kävijöihin. Ja myös se fakta että sinne pääsi ainoastaan veneellä, eivät kaikki jaksaneet enää vaivautua sinne asti.


Tällaisella lipulla pääsi aikoinaan Discovery Island-saarelle
Nykytilanne

Vuonna 2009 eräs sivusto väitti että saaresta aiotaan tehdä Lost-teemainen saari, mutta nämä väitteet olivat huijausta. Vaikkakin ihmisille selvisi että koko homma oli huijausta, Lost-sarjan tosifanit laittoivat netissä pystyyn vetoomuksen, jonka jopa Lost-sarjan tuottaja Damon Lindelof kävi allekirjoittamassa. Vetoomuksesta huolimatta saaresta ei ole vieläkään muunnettu Lost-teemaista. 

Discovery Island on edelleen sielä missä ennenkin, mutta se on täysin hylätty. Uskomme kuitenkin ettei Disney aio jättää saarta lojumaan tyhjilleen ikuisesti. Saarelle ei ole helppo päästä, joten sieltä ei löydy hirveästi kuva/videomateriaalia hylätyksi tultuaan.


tälle laiturille laiva toi suuret massat turisteja aikoinaan

eläinten häkkejä


Saari löytyy näistä koordinaareista: 28° 24′ 52″ N, 81° 34′ 1″ W
harvinainen video kuvattu saarella vielä kun se oli toiminnassa





keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Hashima (Saari) Japanissa

Hashima-saari

Hashima on hylätty saari Japanin lähellä. Se sijaitsee n. 15 kilometrin päästä Nagasakista. Saarella oli asutusta vuodesta 1887 vuoteen 1974, kun sielä harjoitettiin kaivostoimintaa. Kun hiilikaivos suljettiin saari alkoi autioitua. Saari on nykyään täynnä hylättyjä betonirakennuksia, jotka ovat jo todella huonossa kunnossa. Saarelle oli maihinnousu kiellettyä yli 20 vuotta, mutta huhtikuussa 2009 se sallittiin jälleen.

Saarelle muutti ensimmäiset ihmiset vuonna 1887 ja silloin alkoi louhintakokeilut. Mitsubishi osti saaren 3 vuotta myöhemmin ja aloitti saarella projektin, jonka tarkoituksena oli louhia hiiltä merenpohjasta. Kaivoksesta saatiin sivutuotteena jätemaata, jota käytettiin saaren pinta-alan kasvattamiseen rakennuksia varten. Työntekijöille rakennettiin suuria betonirakennuksia asunnoiksi. Vuonna 1907 saarelle rakennettiin korkeat suojamuurit merenkäyntiä vastaan. Suojamuurien vuoksi saari näytti suurelta taistelulaivalta ja saikin lempinimen Gunkanjima (taistelulaivasaari).

Hylättyjä betonirakennuksia

Vuoteen 1916 mennessä Hashiman väkiluku oli noussut jopa kolmeen tuhanteen ja saari tuotti 150 000 tonnia hiiltä vuodessa. Lisää asuntoja tarvittiin, joten pian pienellä saarella oli jo yli 30 korkeaa betonikerrostaloa, jotka olivat tuohon aikaan harvinaisia Japanissa.
Vuonna 1941 saarella saavutettiin tuotantohuippu: jopa 410 000 tonnia hiiltä vuodessa. Merenalla työskentely oli silti rankkaa ja vaarallista. Saarella oli kehnot elinolot, joiden vuoksi noin 1300 työntekijää kuoli onnettomuuksiin, uupumukseen ja aliravitsemukseen.

"rappuset helvettiin"
Toisen maailmansodan jälkeen teollisuus alkoi jälleen kukoistaa ja saarelle muutti lisää ihmisiä töiden perässä. Vuonna 1959 Hashimalla asui jo 5259 asukasta ja tila alkoi käymään vähiin. Hashiman asukastiheys oli korkein maailmassa. Asunnon koko oli verrannoillinen henkilön arvoasemaan, mitä parempi työ sitä isompi asunto. Saari tarjosi asukeilleen tärkeimmät palvelut: kouluja, ravintoloita, kauppoja, sairaala, elokuvateatteri, kampaamo, buddhalainen temppeli ja jopa bordelli löytyi. Saarella ei ollut  yhtäkään moottoroitua ajoneuvoa sillä saaren pystyi kävelemään läpi muutamassa minuutissa. 

rakennusten katot ovat rehevöityneet

Saarelle tuotiin ruoka mantereelta, samoin juomavesi. Vasta 1957 merenalaiset vesiputket saatiin valmiiksi, sen jälkeen saarella sai omasta hanasta vettä. Saarella pelättiin paljon myrskyjä, koska ne eristivät saaren ulkomaailmasta. Hashimalla ei ollut minkäänlaista kasvillisuutta, kunnes asukkaat alkoivat tuoda sinne maata ja kasvillisuutta mantereelta saakka vuonna 1963. Monet tekivät talonsa katolle puutarhoja.

Maasto alkaa olemaan vaarallista, lautoja ja tiiltä kaikkialla

Japanin energiantuotannossa tapahtui mullistuksia 1960-luvun lopulla kun öljy tuli mukaan kuvioihin. Hashiman kaivostoiminta alkoi vähitellen muuttua kannattamattomaksi. Hiilikaivoksia alettiin sulkea ympäri Japania, eikä Hashiman kaivos ollut poikkeus. Saaren työväkeä aloitettiin vähitellen vähentämään ja lopulta tuli virallinen ilmoitus kaivoksen sulkemisesta 15. tammikuuta vuonna 1974. Hashima tyhjentyi hyvin nopeasti, viimeinen asukas poistui saarelta 20.huhtikuuta samana vuonna.

Hashiman kaivostyöläisiä menossa töihin

Karu mutta jotenkin kaunis paikka


Rakennukset olivat lähellä toisiaan tilanpuutteen vuoksi


Hashima vuonna 2009

Hashiman sijainti kartalla, punaisen nuolen alla


Loppuun video kuvattu saarella, videolla näkyy mies joka on asunut Hashimalla aikoinaan. 





Toinen video jossa kuvataan saarta


Wet´n Wild Orlando

Wet´n Wild Orlando 1977-2016 Wet´n Wild Orlando oli Wet´n Wild -konsernin lippulaiva, sitä pidetään Amerikan ensimmäisenä vesipuisto...