Suomen kuuluisin henkirikos- Kyllikki Saari

Auli Kyllikki Saari (6.joulukuuta 1935-17.5.1953) oli ihan tavallinen tyttö, joka asui ison perheensä kanssa Isojoella 1950-luvulla. Kyllikki murhattiin 17. toukokuuta 1953 ja vielä tänäkään päivänä ei tiedetä kuka Kyllikin surmasi. Tapausta tutkittiin aikoinaan kauan ja poliiseilla oli vahva epäilys tekijästä, mutta koska todisteita ei ollut riittävästi, ei voitu tehdä pidätystä. Nykyään poliisit uskovatkin että tekijä on jo kuollut, joten asiaa ei luultavasti enää tuoda julkisuuteen, vaikka tekijä tiedettäisiinkin.

Katoaminen

Kyllikki oli uskovainen ja osallistui mielellään erilaisiin hartaustilaisuuksiin sekä kävi paljon kirkossa. Hän liikkui paljon pyörällä, koska välimatkat olivat aika pitkiä taittaa kävellen.

17.toukuuta oli sunnuntai-päivä ja Kyllikki lähti aamupäivällä pyöräillen 13 kilometrin päähän Kortteenkylään jumalanpalvelukseen. Palattuaan kotiin hän meni lepäämään omaan huoneeseensa, mikä oli muun perheen mielestä outoa käytöstä Kyllikiltä. Myöhemmin iltapäivällä hän lähti uudestaan Kortteenkylään nuorisotilaisuuteen ystävänsä Maiju Yli-Hietalan kanssa. Kyllikki oli ollut innoissaan nuorisotilaisuudesta, mutta oli ollut huolissaan kotiinpaluusta myöhään illalla hämärässä.
Nuorisotilaisuus loppui klo 22 sinä iltana ja sen jälkeen Kyllikki ja Maiju lähtivät yhdessä polkemaan kotia kohti. Ystävykset erosivat meijerin risteyksessä klo 22.30, josta Kyllikki lähti polkemaan Kauhajoentietä pitkin kotiinsa Heikkilään. Saaren viimeiset sanat ystävälleen olivat: "Eiköhän se tästä mene nytkin, kuten on ennenkin mennyt. Hei vai Maiju".

Meijerin risteyksestä Kyllikillä oli vielä kuutisen kilometriä kotimatkaa jäljellä. Paikallinen tvh:n työmies "Tie-Jaska" tuli Kyllikkiä vastaan suurin piirtein klo 22.40 ja hän on viimeinen joka näki Kyllikin elossa.

Kyllikki Saari ei koskaan päässyt kotiin asti. Hän luultavimmin kohtasi murhaajansa ajettuaan noin kilometrin matkan eteenpäin paikasta, jossa hän oli kohdannut Tie-Jaskan.

Kyllikin vanhemmat eivät aluksi ihmetelleet tyttärensä poissaoloa, sillä Kyllikki oli usein Maijun luona yötä. Vasta seuraavana aamuna kun Kyllikin työpaikalta soitettiin, ja ihmeteltiin miksei Kyllikki ollut tullut töihin, vanhemmat päättivät tehdä tyttärestään katoamisilmoituksen.

Etsintä

Vasta kolme päivää Kyllikin katoamisen jälkeen, keskiviikkona 20.toukokuuta paikalliset poliisiviranomaiset järjestivät maaston haravoinnin meijerin läheisyydessä, missä Kyllikki ja Maiju olivat eronneet. Kyllikistä eikä hänen pyörästään löytynyt jälkeäkään.
Seuraavana päivänä 21.toukokuuta lähetettiin Vaasan läänistä asti poliisitutkija johtamaan etsintöjä meijerin lähiympäristössä olevaan metsään ja suolle. Sadat miehet etenivät ketjussa rinnatusten. Mittavat etsinnät alkoivat kiinnostaa mediaa ja paikalle tulikin runsaasti lehtimiehiä. Radiossa kerrottiin kadonneesta neitokaisesta. Tässä vaiheessa oli jo vahva veikkaus että Kyllikki oli joutunut rikoksen uhriksi.

Pian Kyllikin vanhemmat saivat tietää, ettei Maiju ollutkaan viimeinen henkilö, joka näki Kyllikin elossa. Se olikin Tie-Jaska eli Jaakko Lähteenmäki.

Varsin nopeasti ihmiset käsittivät että kyseessä saattoi olla koko vuosikymmenen vakavin rikos. Isojokelaiset olivat tietysti tapahtuneesta järkyttyneitä ja tämä rikos oli tahrannut koko kylän maineen. Paikkakuntalaiset halusivat kantaa oman kortensa kekoon ja osallistuivat mielellään Kyllikin etsintöihin. Kaikki halusivat saattaa asian päätökseen, jotta kylässä oleva huono maine, saataisiin puhdistettua. Ja tietysti koska Isojoki oli pieni paikka, ihmiset alkoivat juoruta, keksivät omia epäiltyjään ja spekuloivat kovaan ääneen mitä Kyllikille oli saattanut tapahtua. Lehdet julkaivat häikäilemättömästi "epäiltyjen" nimiä lehtiin ja heidän maine oli lopullisesti mennyt, vaikka kyseiset henkilöt myöhemmin vapautettiinkin.

Polkupyörän löytyminen

Etsintöjä jatkettiin tuloksetta, kunnes heinäkuun 22.päivä kaksi marjastajaa löyti syrjäisen Lellulaakson suon turpeennostopaikasta pilkottavan polkupyörän renkaan. Pian kävi ilmi, että pyörä oli Kyllikki Saaren. Pyörän renkaista oli poistettu venttiilit, jotta pyörä uppoaisi paremmin suohon jälkiä jättämättä. Polkupyörän löytöpaikka sijaitsi syvällä metsässsä, useita satoja metrejä maantiestä. Tästä pääteltiin että pyörän piilottaja on tuntenut maaston hyvin. Löytöhetkellä vesi oli matalalla. Ihmetystä herätti se, miksei pyörää oltu löydetty aikasemmin, sillä suota oli aikaisemmin tutkittu metallinpaljastimella, mutta vesi oli sillon ollut korkealla. Toisaalta on myös mahdollista että pyörä oli upotettu suohon myöhemmin, sillä pyörän satula oli liian hyvässä kunnossa ollakseen lionnut suossa viikkoja.
Pyörän rungossa oli ruostetahroja, josta pääteltiin että sitä oli säilytetty ulkona ennen suohon upottamista. Pyörä oli muuten ehjä, lukuunottamatta oikealla puolella olevia hankaumia. Poliisit palauttivat pyörän Kyllikin vanhemmille, eikä sitä tutkittu kunnolla.

Ruumiin löytyminen 

Etsinnät olivat junnanneet paikoillaan jo jonkin aikaa, eikä mitään uutta ollut ilmaantunut. Etsijät päättivät kahlata alueen, missä Kyllikki luultavimmin katosi, kertaallen. Heti ensimmäinen etsintä johti tulokseen. Lauantaina 10.lokakuuta Valtteri Mäkelä nosti maasta mytyn, joka osottautui Kyllikki Saaren kengäksi. Kengän sisään oli sullottu miesten sukka ja Kyllikin kaulaliina. Kaulaliinasta löytyi hampaanjälkiä, josta pääteltiin että sitä oli käytetty suukapulana. Sukan omistaja ei koskaan selvinnyt.

Sunnuntaina 11. lokakuuta aamupäivällä Ilmari Hietaoja -niminen mies kiinnitti huomiota kuivuneeseen männynoksaan, joka seisoi keskellä suomätästä parinkymmenen metrin päästä kengästä. Hietaoja kutsui paikalle etsintäketjussa olleen vierustoverinsa, ja toisen miehen tempaistessa männystä se irtosi maasta hänen käteensä. Oksan tyvipää oli teroitettu. Heti tämän jälkeen paikalla alkoi tuntua erittäin voimakas mädäntyneen haju. Kun multaa ja mättäitä oli poistettu etsintää johtaneen Isojoen nimismiehen Eino Sipilän johdolla, paljastui puolen metrin syvyydestä osittain maatuneena Kyllikki Saaren ruumis, jonka pään ja hartioiden ympärille oli kiedottu hänen oma päällystakkinsa. Tytön alaruumis oli paljas ja toinen rinta oli pois rintaliiveistä. Pitkälle edenneen lahoamisen vuoksi vainajan oikea käsi oli ranteesta poikki eikä sormista ja varpaista ollut enää mitään jäljellä. Näin jäi saamatta selville, oliko vainaja joutunut käymään kamppailua ennen kuolemaansa. Hautapaikka sijaitsi noin kahdensadan metrin päässä maantiestä. Paikalle hälytettiin välittömästi Vaasasta komisariot Jorma Koskela ja Axel Skogman sekä lääninlääkäri Onni Hokkanen, jotka saapuivat Isojoelle puolentoista tunnin kuluttua. Heidän saapumistaan odotettaessa hauta kaivettiin auki erittäin varovasti ja sen ympärille pystytettiin alkeellinen suoja-aitaus. Tieto ruumiin löytymisestä levisi kulovalkean tavoin, sadat autot tukkivat Isojoen ja Kauhajoen välisen maantien ja uteliasta yleisöä parveili paikalla jo ennen vainajan pois kuljettamista arviolta parituhatta henkeä.

Kyllikki Saaran hauta aidattuna ennen poliisin ja lääkärin saapumista

Oikeuslääketieteen professori Unto Uotila totesi ruumista tutkittuaan, että Saari oli saanut surmansa päähän osuneesta tylpän esineen iskusta, joka oli suunnattu kasvoihin ja murtanut nenä- ja poskiluut. Mahdollisena aseena ruumiinavauspöytäkirjassa mainitaan kepakko tai kivi. Uhria ei ollut ammuttu eikä myöskään mitään tukehtumiskuolemaan viittaavaa ilmennyt. Jälkiä mahdollisesta sukupuoliyhdynnästä ei löytynyt, mutta tämä ei sulje pois seksuaalirikoksen mahdollisuutta. Maatuneesta ruumiista ei pystytty myöskään selvittämään, oliko Kyllikki Saari vielä sukupuolisesti koskematon, mutta se selvisi, että hän ei ollut raskaana. Kaikkia ruumiinavauksessa ilmenneitä seikkoja ei julkistettu tutkinnallisista syistä.


Hautapaikka oli noin kahdensadan metrin päässä maantiestä ja matkaa polkupyörän löytöpaikkaan on siitä noin kilometri. Aiemmissa etsinnöissä kenkää ja männynoksaa ei oltu huomattu, joten epäillään, että ne olisi jätetty paikalle jälkeenpäin. Alueella oli istutettu metsää kesäkuun 1.–6. päivän aikana – pari viikkoa Saaren katoamisen jälkeen – eikä silloin havaittu mitään erikoista. Tutkimusten mukaan ruumis oli ollut jo mätänemistilassa, kun teroitettu oksa oli pystytetty haudalle ja se oli lävistänyt ruumiin vatsan. Hauta oli tehty taitavasti, turpeet oli leikattu päädyistä ja keskeltä ja käännetty takaisin haudan päälle. Tämän perusteella tutkijat päättelivät tekijän saaneen pioneerikoulutuksen. Helsingin yliopiston metsänhoitajan, tohtori Peitsa Mikolan tutkimusten mukaan haudalla ollutta männyntainta ei ollut katkaistu puun kasvukaudella eli kesäkuun alun ja elokuun puolivälin välisenä aikana vaan aikaisintaan loppukesällä. Ruumiin löytymistä seuranneiden päivien aikana paikan ympäristö tutkittiin erittäin huolellisesti ja 14. lokakuuta löydettiin vielä toinen kenkä. Männyn kantoa ei löydetty, joten taimi oli voitu tuoda paikalle miten kaukaa tahansa. Kyllikki Saarella mukana olleista tavaroista jäivät kateisiin rannekello, punaisesta kankaasta tehty kukkaro ja virsikirja.


Hautajaiset


Kyllikki Saari haudattiin sunnuntaina 25. lokakuuta 1953; hänen hautansa sijaitsee vastapäätä kirkon pääovea. Siunaustilaisuuteen Isojoen kirkolla osallistui ennätysmäärä surijoita, noin 25 000 ihmistä. Tämä oli yli neljä kertaa enemmän kuin Isojoen kunnan tuolloinen asukasluku. Lukuisat Saaren perheelle täysin tuntemattomat henkilöt ajattelivat surmattua ujoa ja vaatimatonta maalaistyttöä, josta hyvin harva oli tiennyt mitään ennen hänen katoamistaan, ikään kuin omana menetettynä tyttärenään. Suurta joukkoa osallistujista, joista osa oli tullut Isojoelle jo edellisenä päivänä jopa satojen kilometrien päästä, veti hautajaisiin kuitenkin pelkkä uteliaisuus, ja kirkonkylästä virtasi aamuvarhaisesta saakka katkeamaton ihmisten jono ruumiin löytöpaikalle. Paikalliset yrittäjät järjestivät kirkon ympäristöön lukuisia kenttäruokailuasemia, ja poikkeuksellisen yleisömäärän kerännyt tilaisuus houkutteli paikalle myös rihkamakauppiaita ja helppoheikkejä.


Sisälle kirkkoon pakkautui noin 3 000 ihmistä ja Kyllikin ruumiinsiunauksen toimitti Isojoen kirkkoherra Yrjö Ala-Opas. Tilaisuuteen osallistui myös Vaasan läänin maaherra Gunnar Ahlbäck, joka esitti vetoomuksen maltillisen ajattelutavan puolesta. Kyllikin isä Eino Saari kiitti lyhyesti läsnäolijoita myötätunnosta ja avusta hänen tyttärensä etsinnöissä. Kiusallisen välikohtauksen siunaustilaisuudessa aiheutti eräs alahärmäläinen liikemies, joka syytti puoli tuntia kestäneessä puheessaan viranomaisia saamattomuudesta ja rikollisten suojelemisesta ja vaati kuolemanrangaistuksen palauttamista käyttöön. Itse asiassa kyseinen puhe oli sisällöltään ja sävyltään samanlainen kuin tapauksen kirvoittamat sanomalehtien yleisönosastokirjoitukset – jopa muutamat pääkirjoitukset – olivat jo kuukausien ajan olleet, mutta miehen katsottiin valinneen väärän paikan ja tilaisuuden kostoa henkivän sanomansa julistamiseen varsinkin, kun hän käytti kansanomaisia voimasanoja. Hautajaisia seuranneiden toimittajien mukaan puheet myös kirkon ulkopuolelle jääneen yleisön joukossa olivat varsin huonosti hartaan surujuhlan tunnelmaan sopivia ja sen sävyisiä, että jos Kyllikin surmaaja olisi tavattu paikalta, aikakirjoihin olisi saatu merkitä Suomen historian ensimmäinen lynkkaus.


Hautajaispäivän iltana lähetettiin Yleisradiossa siunaustilaisuudessa taltioitu laaja jälkilähetys. Kokonaisuutena Kyllikki Saaren hautajaisista muodostui kaksijakoinen tilaisuus: toisaalta harras ja riipaiseva surujuhla, toisaalta paikkakunnalla ennen kokematon värikäs kansankokous. Järjestyksenpitoon kutsuttiin kaikki maakunnan käytettävissä olleet poliisivoimat ja yksinomaan erilaisia ajoneuvoja laskettiin Isojoen kirkonkylään ahtautuneen hautajaispäivänä toistatuhatta.

Kyllikki Saarta kannetaan autoon

Tutkimukset


Kyllikki Saaren tapauksen yhteydessä kuulusteltiin kaikkiaan tuhansia ihmisiä ja seurattiin lukuisia eri johtolankoja. Tutkimuksia johtivat komisariot Jorma Koskela ja Axel Skogman. Sisäasiainministeriön määräyksestä he saivat apuvoimia Uudenmaan läänin rikospoliisikeskuksesta. Ruumiin löytyessä tutkimuksiin liittyi vielä Helsingin rikospoliisin apulaispäällikkö Veikko Korkealehto. Koko Suomessa ennen kokemattomana operaationa tutkijat kuulustelivat kaikki pitäjän asukkaat talosta taloon kiertäen, ja näin saatiin melkoisen varmasti selvitetyksi, ettei Isojoella ollut ainuttakaan tapauksen silminnäkijää.

Tutkinnat ulottuivat jopa Ruotsiin, jonne oli muuttanut Kyllikin murhan jälkeen joitakin isojokelaisia. Turhat ilmiannot ja huhut vaikeuttivat tutkijoiden työtä. Surman selvittämiseen johtavista tiedoista luvattiin kaksi vihjepalkkiota, Isojoen kunnan (50 000 markkaa, vuoden 2005 rahassa 1350 euroa) ja Helsingin Sanomien (100 000 mk, vuoden 2005 rahassa 2700 euroa). ”Varmoiksi syyllisiksi” leimattuja oli paikkakuntalaisten tiedossa useita ja epäilysten kohde vaihteli sen mukaan, mitä lehtikirjoituksissa oli kerrottu tutkimusten kulloisistakin painopisteistä. Kireälle ilmapiirille kuvaavaa oli, että myös Isojoen nimismiehen pojasta tehtiin ilmianto, vaikka nimismiehellä ei edes ollut poikaa. Jopa tutkimuksia johtaneesta komisario Jorma Koskelasta tehtiin niin ikään ilmianto ja hänenkin alibinsa jouduttiin tarkistamaan.

Suurta lisäharmia viranomaisille tuottivat muutamat henkilöt, jotka tunnustivat murhanneensa Kyllikki Saaren ja jopa selostivat yksityiskohtaisesti, miten he olivat rikoksen tehneet. Tällaiset henkilöt osoittautuivat mielenterveysongelmista tai sairaalloisesta itsetehostusvietistä kärsineiksi, mutta usein vasta pitkien ja aikaa vieneiden tutkimusten jälkeen kävi selväksi, ettei heillä ollut koko tapauksen kanssa vähintäkään tekemistä. Myös eräät vangit väittivät saaneensa vankilan muurien sisään tietoja, jotka varmasti auttaisivat rikoksen selvittämisessä, mutta joita selostaakseen heidän oli päästävä käymään rikospaikalla – kuitenkin vain saadakseen ilmaisen huvimatkan. Oma lukunsa olivat lisäksi selvänäkijät, joiden monenkirjavista lausunnoista ei ollut tutkijoille mitään hyötyä.

Isojokilaiset keräsivät rahaa ja palkkasivat kaksi yksityisetsivää tutkimaan tapausta. Heistä ei ollut apua.

Automiesten lisäksi muun muassa vasenkätisten henkilöiden edesottamukset käytiin tarkoin läpi, koska suohaudan päällä ollut männynoksa oli teroitettu toisesta päästä puukolla vuolemalla ja vuolujäljestä pääteltiin tekijän olleen vasenkätinen.

Jutun tutkimukset tapahtumien polttopisteessä päättyivät helmikuun puolivälissä 1954, jolloin niin vieraspaikkakuntalaiset viranomaiset kuin helsinkiläiset yksityisetsivätkin lähtivät Isojoelta.

Poliisin epäilemiä syyllisiä


Kirkkoherra

Pitkään epäiltynä oli Kyllikki Saaren rippipappina toiminut Isojoen entinen virkaatekevä kirkkoherra (1952–1953), joka oli siirtynyt kolme viikkoa ennen murhaa Merikarvialle. Kyllikki Saari oli kirjoittanut kirkkoherralle kirjeen sielunhoidollisissa asioissa kolme päivää ennen kuolemaansa. Pappi joutui kolmeen eri kuulusteluun ensimmäisten joukossa. Hänellä oli kuitenkin vedenpitävä alibi, jonka oli antanut hänen tyttärensä ja kotiapulaisensa puoli vuotta Kyllikki Saaren murhan jälkeen. Heidän todistuksensa mukaansa hän oli ollut Merikarvialla murhailtana.

Kirkkoherran liikkeet selvitettiin tarkoin murhaillan ja -yön ajalta. Tutkimuksissa selvisi, että hän oli ollut illalla rovastin juhlissa, yöllä pappilassa ja aamulla kello kahdeksan pitämässä rippikoulua. Epäselväksi jäi vain 20 minuuttia, mutta tässä ajassa hän ei olisi ehtinyt Isojoelle, jonne oli Merikarvialta 60 kilometriä. Kirkkoherralla ei ollut ajokorttia eikä autoa.

Myöhemmin todettiin, että papilla oli sodan aikana kenttäpappina toimiessaan ollut naissuhteita, ja hänet oli erotettu lähetystyöstä Afrikassa, koska hänellä oli ollut suhde sairaanhoitajaan. Pappi oli lähennellyt usein nuoria naisia. Toimiessaan Kihniön kirkkoherrana 1955 hänellä oli suhde rippikoulutyttöön. Tapausta käsiteltiin 1956 Parkanon talvikäräjillä, jossa häntä vastaan nostettiin syyte alle 17-vuotiaaseen sekaantumisesta ja naineena kihlautumisesta.

Kirkkoherran ollessa pidätettynä poliisi oli suorittanut Merikarvialla lisää alibiin liittyviä tarkistuksia. Sitä aiemmin alibissa ollut n. 10 tunnin aukko juuri murhayön kohdalla oli kuroutunut umpeen. Uusi Suomi kirjoitti 29. helmikuuta 1956:

Kirkkoherra oli myöntänyt Hymy-lehden toimittajalle vuonna 1962, että hän tunsi Lellulaakson suon lähiympäristön.

Vaikka poliisin mielestä alibi oli varma, papin taustan vuoksi monet pitävät häntä murhaajana ja epäilevät alibia, joka on osin kotiapulaisen antama.


Entinen poliisi

Karijoella asunut 35-vuotias kahvilanpitäjä on ollut eräs Kyllikki Saaren murhan vahvimmista epäillyistä. Silminnäkijän havainnon mukaan hänen epäiltiin ajaneen autolla yhdessä erään toisen miehen kanssa Kauhajoelle johtaneella tiellä. Myöhemmin Kyllikin katoamispaikalla havaittiin auton kääntymisjälkiä ja ajolyhdyn sirpaleita. Kahden moottoripyöräilijän mukaan miehen autoa muistuttanut auto oli ollut pysähdyksissä Kauhajoen Karhunkankaalle johtaneen metsätien varressa samana iltana kun Kyllikki katosi. Kahvilanpitäjä oli entinen poliisi, joka oli erotettu virastaan huonojen elämäntapojensa vuoksi. Hänet tunnettiin hämäräperäisenä liikemiehenä. Kahvilanpitäjän pidätyksen jälkeen isojokelaiset uskoivat varman syyllisen olevan nyt telkien takana. Tapaus oli heidän mielestään jo viittä vaille selvitetty ja oli vain ajan kysymys, milloin mieheltä saataisiin puristetuksi tunnustus Kyllikin kohtalosta.

Kahvilanpitäjällä oli kuitenkin katoamisillalle alibi. Hänet tuntenut isojokinen autoilija oli nähnyt hänet ja erään porilaisen johtajan viettävän iltaa Kaupunginhotellissa Kristiinassa kello 22–24. Porilainen johtaja kertoi vieneensä miehen Karijoelle hänen tuttavansa kotiin, jossa mies oli kertomansa mukaan yöpynyt. Helsingin Sanomat kirjoitti laajasti entisen poliisin pidätyksestä ja kuvaili miehen kahvilaa ”häpeäpilkuksi”, jossa tarjoiltiin vieraille laitonta alkoholia.

Kun varmana syyllisenä pidetyt kahvilanpitäjä ja hänen apurinsa vapautettiin olivat heidän nimensä tulleet tutuiksi jo monien sanomalehtien palstoilta.
Kahvilanpitäjän auto oli tuotu autokorjaamolle Lapväärttiin 4. toukokuuta 1953 ja se oli ajokelpoinen vasta 30. toukokuuta. Kyllikki Saaren katoamisen aikaan auto oli siis vielä korjaamolla ilman renkaita ja akkua. Korjaamon omistaja kertoi olleensa kotona tuona iltana ja hän olisi kuullut, mikäli auto olisi otettu käyttöön ilman lupaa. Kahvilanpitäjä vapautettiin elokuun lopulla, mikä herätti isojokelaisten keskuudessa suurta tyrmistystä. Hänet pidätettiin jutun vuoksi myöhemmin uudelleen, mutta laskettiin senkin jälkeen vapaaksi. Komisario Skogman sanoi olevansa kahvilanpitäjän syyttömyydestä täysin vakuuttunut. Kahvilanpitäjä ja hänen toverinsa, joiden nimet olivat esiintyneet lehtien palstoilla useaan otteeseen, eivät kuitenkaan ryhtyneet oikeustoimiin maineensa puhdistamiseksi, vaikka heillä olisi ollut siihen lain takaama mahdollisuus.

Ojankaivaja

Pentti Kankaanpää, joka toimi 1970-luvun alussa poliisina Isojoella ja tutki Kyllikki Saaren murhaa työnsä ohella vuodesta 1972 alkaen, kertoi julkisuuteen vuonna 2002 poliisin epäilleen paikallista työmiestä murhaajaksi, mutta todisteet eivät olisi riittäneet oikeudessa.

Paikkakuntalainen 38-vuotias ojankaivaja, oli pitkään epäiltyjen listalla, mutta hänet jouduttiin vapauttamaan todisteiden riittämättömyyden vuoksi. Miehen pidätys jakoi mielipiteitä. Helsingin Sanomat kirjoitti 23. lokakuuta 1953 pidätyksestä: ”Pidätetyn äiti ja veli todistivat (työmiehen) puolesta. Hän nukkui rikospäivän iltana jo kello 19.00 ja oli niin vahvasti alkoholin vaikutuksen alaisena, ettei olisi voinut suorittaa mitään rikosta. (Työmies) tunnetaan Isojoella siivona miehenä, joka ei ole aiheuttanut kenellekään mitään häiriötä, vaikka käyttääkin joskus alkoholia. Isojoella ollaan sitä mieltä, että (työmies) on syytön. ... Paikkakuntalaiset ovat hämmästyneitä, koska (työmiehen) ei tiedetä osoittaneen mitään kiinnostusta toista sukupuolta kohtaan.” Miehen pidätyksestä uutisoivat laajalti myös Kaleva, Ilkka ja Vaasa-lehti. Ojankaivaja oli aiemmin 1940-luvulla syyllistynyt seksuaalirikokseen ja kärsi sota-aikana ilmenneistä mielenterveysongelmista. Mies oli myös tirkistellyt eräitä tyttöjä saunan ikkunasta. Miehellä oli kuitenkin sukulaistensa antama alibi, jonka mukaan hän oli nukkunut omassa vuoteessaan voimakkaassa humalatilassa läpi murhayön.


Vapautetusta ojankaivajasta tuli kuitenkin jatkossa poliisien pääepäilty. Kuulusteluissa epäillyn puheet olivat sekavia. Kun epäiltyä kuulusteltiin, tämä lausui, ettei Kyllikki ole enää elossa, eikä hänen ruumistaan koskaan löydetä. Sittemmin mies perui puheensa ja väitti, että hänet on ymmärretty väärin. Hänet lähetettiin mielentilatutkimukseen ja myöhemmin Mustasaaren mielisairaalaan. Läänin rikospoliisin etsivät kävivät miestä siellä kuulustelemassa. Kuulustelu oli pakko keskeyttää, koska miehen käyttäytyminen muuttui sekavaksi ja lääkäri määräsi, ettei miestä voida siinä tilassa kuulustella. Vaikka epäiltyä ei voitu pitävästi yhdistää Kyllikki Saaren tapaukseen, häntä pidettiin pidätettynä vielä hoitoon passittamisen jälkeen.
Ojankaivaja asui silloin 1–2 kilometrin päässä murhan tekopaikasta. Poliisi epäili, että tekijän apuna jälkien peittelyssä ja haudan naamioinnissa olisi ollut tämän 37-vuotias lankomies. Avustajalla oli rikollinen tausta. Molemmat miehet tunsivat maaston erittäin hyvin, sillä heillä oli yhteinen ojatyömaa, joka sijaitsi 50 metrin päässä Kyllikin suohaudalta. Ojatyömaalla oli lapio, jota ilmeisesti käytettiin haudan kaivamiseen. Ojankaivajaa ja lankomiestä kuulusteltiin syksyllä 1953. Pian tämän tapauksen jälkeen lankomies muutti ensin Keski-Pohjanmaalle ja sen jälkeen Ruotsiin. Kumpikaan epäillyistä ei ollut elossa enää vuonna 1972.


Pentti Kankaanpään mukaan näitä kahta miestä vastaan oli vahvoja aihetodisteita.

Omia mietteitä


Olen lukenut paljon Kyllikistä esim lehdistä ja murha.info-foorumilta. Kaikkien tekstien perusteella sain mielikuvan mitä tapahtui ja oma mielipiteeni on että syyllinen on ojankaivaja ja hänen lankomies. Olen varma että tekijä saattoi toimia tappohetkellä yksin, mutta tarvitsi apua haudan kaivamiseen. Sekin on epäilyttävää, että he tunsivat molemmat maaston hyvin ja sattumoisin heidän työmaa oli ihan lähistöllä Kyllikin suohautaa.

Asun n. 2 tunnin ajomatkan päässä Kyllikin suohaudasta ja tarkoituksena onkin joskus tehdä roadtrip sinne. Aion samalla reissulla käydä myös Kyllikin oikealla haudalla, mutta eniten mua kiinnostaa tuo suohauta.

Kyllikki Saaren suohauta