keskiviikko 17. elokuuta 2016

Salto Hotel (Tequendama Falls Museum)



Upea kartano rakennettiin vuonna 1923, 30 kilometrin päähän Columbian pääkaupungista Bogotasta. Sen rakennutti arkkitehti Carlos Arturo Tapias. Rakennus oli suunniteltu sen ajan parhaimmistolle ilon ja hienostoneisuuden symboliksi. Rakennuksen nimi oli "The Mansion of Tequendama Falls". Rakennuksen vieressä oli vesiputoukset, joita ihmiset tulivat mielellään katsomaan. Kartanoon pääsi junalla matkustaen Bogotasta.

Vuonna 1928 kartano muutettiin hotelliksi ja heinäkuussa 1950 oli aikomuksena aloittaa mittavat remontit, jonka tarkoituksena oli että hotellista tulisi 18-kerroksinen, mutta remonttia ei koskaan saatu aloitettua.
Seuraavien vuosikymmenten aikana Bogota-joki saastui ja pikkuhiljaa hotellin suosio alkoi vähentyä.

Hotelli suljettiin 1990-luvun alussa ja oli pitkään hylättynä sen jälkeen. Aikoinaan useat menivät vesiputoksille tekemään itsemurhan, joten monet uskoivat että hotellissa kummittelee ja se kierrettiin kaukaa.


Alhaalla virtasi Bogota-joki
Hylättynä ollessaan oli pelottava ilmestys

Vieressä oleva vesiputous


Paljon myöhemmin, vuonna 2013 rakennus kunnostettiin ja siitä tehtiin museo. Museo on toiminnassa edelleen.

Rakennus kunnostettiin kokonaan alkuperäisestä

Sisältä tänäpäivänä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Wet´n Wild Orlando

Wet´n Wild Orlando 1977-2016 Wet´n Wild Orlando oli Wet´n Wild -konsernin lippulaiva, sitä pidetään Amerikan ensimmäisenä vesipuisto...