Loudoun Castle Theme Park sijaitsee tämän linnan takana
Loudoun Castle oli huvipuisto, joka perustettiin Ayrshireen Skotlantiin vanhan linnan raunioille 1995 vuonna. Puiston avasi matkusteleva showmies Raymond Codona. Codona myi puiston 7 vuotta myöhemmin Hank Bembomille. Bembom sijoitti puistoon esimmäisenä vuotenaan 5 miljoonaa puntaa ja seuraavana vuotena 2 miljoonaa puntaa lisää. Bembom toi joka vuosi lisää laitteita ja muita vetonauloja puistoon.
Monet puiston laitteista olivat olleet aikasemmin Dreamland Margetessa, kun se oli vielä Bembomin veljesten omistuksessa.
Huvipuiston aluekartta, linna näkyy kartan vasemmassa reunassa
Heinäkuun 15.pvä vuonna 2007 puistossa tapahtui onnettomuus. Vuoristoradan vaunu oli jäänyt jumiin ja laiteohjaajana ollut 18-vuotias Mark Blackwood yritti työntää sitä liikkeelle. Markin ote lipesi ja hän putosi vuoristoradalta 24 metrin korkeudelta maahan. Hänet vietiin kiireesti sairaalaan, mutta menehtyi seuraavana päivänä vammoihinsa. Kyseessä oli onnettomuus eikä puiston omistaja koskaan saanut tuomiota tapahtuneesta.
Ongelmat eivät kuitenkaan päättyneet tähän. Loudoun Castle suljettiin vuonna 2010, kun vuodesta 2002 puiston omistanut Henk Bembom ilmoitti, ettei puiston pitäminen ollut enää kannattavaa. Bembomin mukaan ilmaisten turistikohteiden kasvu ja huonot säät koituivat huvipuiston kohtaloksi.
Vuonna 2014 annettiin lausunto, jossa kerrottiin että entisen huvipuiston tilalle aiotaan tehdä loma ja vapaa-aikakompleksi. Sen olisi tarkoitus olla valmis vuonna 2018.
Huvipuistossa oli jopa 5 vuoristorataa, tämä yksi niistä
Tukkijoki vailla käyttäjiä
Tukit jääneet lojumaan riviin
Mustekala-tyylinen laite
Yksi vuoristoradoista ja sen vieressä "maapallo" ketjukaruselli
Tässä karusellia lähempää, keinut roikkuu vielä kehässä
Myöhemmin osa vuoristoradoista purettiin osiin
Google Earth:n kautta otettu ilmakuva alueesta, suurin osa laitteista purettu pois (ilmakuva vuodelta 2016)
Ducor Hotel oli aikoinaan merkittävä hotelli Liberiassa, eikä pelkästään siellä vaan koko Afrikassa. Hotelli rakennettiin vuonna 1960 Monrovian (Liberian pääkaupunki) korkeimmalle paikalle. Viiden tähden hotellissa oli 106 huonetta ja se oli 8 kerrosta korkea.
Ducor Hotel, ulkoapäin&allasalue
Ducor Hotel oli ensimmäinen kansainvälinen hotelli Liberiassa. Se oli toistuvasti poliitikkojen, diplomaattien sekä liikealan henkilöiden käytössä. Hotellissa pidettiin tärkeitä tapaamisia Afrikan johtajien kesken ja koska hotellissa oli paljon erilaisia palveluita, oli se myös suosittu turistien keskuudessa.
allas toisesta suunnasta
Ducor Hotel suljettiin vuonna 1989 juuri ennen Liberian ensimmäistä sisällissotaa. Hotellia hajoitettiin ja tavaroita varasteltiin sodan aikana ja myöhemmin kotinsa menettäneitä ihmisiä päätyi "asumaan" hotellin tyhjiin huoneisiin. Vuonna 2007 hallitus hääti slummit pois hotellista ja vuotta myöhemmin Liberian hallitus vuokrasi hotellin omiin nimiinsä, suunnitelmissa korjata ja avata hotelli uudestaan. Nämä suunnitelmat kuitenkin peruuntuivat ja hotelli on edelleen hylättynä tänäkin päivänä.
paikalliset tutkimassa hotellia
sisätilat ovat nykyään autioita ja kolkkoja
Hotellin keskellä on hieno aukio, jossa oli ennen lasitetut ikkunat
1950-luvulla Japanilainen liikemies Kunizu Matsuo, joka oli Matsuo Entertainment Company:n toimitusjohtaja, vieraili Yhdysvalloissa. Hänen matkansa aikana hän vieraili myös siihen aikaan uudessa Disneylandissa, Anaheimissa ja hän oli erittäin vaikuttunut huvipuistosta. Hän halusi tuoda Disneylandin myös Japaniin. Myöhemmin hän tapasi itse Walt Disneyn ja he neuvottelivat Disneylandin perustamisesta Naraan, Japaniin. Matsuo myös keskusteli rakennusinsinöörien kanssa, hän halusi heidän rakentavan japanilais-version Disneylandista. Kuitenkin, myöhemmin jo puiston rakentamisen loppuvaiheessa Matsuo:lla sekä Disney:llä oli erimielisyyksiä sopimusmaksuista liittyen tunnettuihin Disney:n hahmoihin. Näin ollen MEC (Matsuo Entertainmet Company) hylkäsi idean Nara Disneylandista ja hän päättikin luoda omat maskottinsa sekä tavaramerkkinsä. Puistosta ei siis tullutkaan Disneyland, vaikka ulkonäöllisesti siltä näyttääkin.
Nara Dreamland oli Disneylandin innoittama huvipuisto lähellä Naraa, Japanissa. Puistoavattiin 1.heinäkuuta vuonna 1961. Puiston sisäänkäynti oli lähes identtinen Disneylandin kanssa, mukaanlukien juna-asema, U.S.A pääkatu ja tunnettu Prinsessan linna. Puistossa oli myös Matterhorn-tyylinen vuori, jonka sisältä lähti Bobsleigh-kelkkarata. Nara Dreamlandista löytyi Autopia sekä yksiraide-juna, kuten Disneylandissa. Puistolla oli omat maskotit nimeltään Ran-chan ja Dori-chan, kaksi lasta jotka olivat pukeutuneet "buckingham-palatsin"-vartijoiksi. Puiston laidalla oli myös hotelli. Parhaimpina vuosina puistossa kävi jopa 1,6 miljoonaa kävijää vuodessa. Asiakkaat olivat innoissaan saadessaan "palan Amerikkaa" Japaniin, koska kaikilla ei ollut varaa matkustaa Yhdysvaltoihin.
Vanhoina hyvinä aikoina, kun puisto oli vielä auki
Puiston muita vetonauloja:
*Aska-puinen vuoristorata, joka saanut vaikutteita Coney Islandin Cyclone-radasta
*Screwcoaster-teräksinen vuoristorata
*Fantasy-vuoristorata
*Jungle-cruise
*tukkijoki
*vesipuisto-alue
Oikea Disneyland tuli sittenkin Japaniin
Vuonna 1979 eräs toinen yritys kävi jälleen keskusteluja Disney:n kanssa. He pääsivät sopimukseen ja avasivat Disneylandin Tokioon vuonna 1983. Tämän jälkeen Nara Dreamlandin kävijämäärät alkoivat pikkuhiljaa hiipumaan. Ihmiset halusivat mielummin käydä oikeassa Disneylandissä, kuin Disneyland kopiossa. Vuonna 2001 avattiin Tokio DisneySea, Tokio Disneylandin viereen.
Vain 40 kilometrin päähän Nara Dreamlandista avattiin Universal Studios Japan. Se avattiin maaliskuussa 2001. Näihin aikoihin Nara Dreamlandissa kävi vuosittain enää 400 000 kävijää. Loppujen lopuksi Nara Dreamland joutui sulkemaan ovensa 10.lokakuuta vuonna 2006. Laitteet olisi voitu myydä ja puistoalue oltaisiin voitu vuokrata eteenpäin, mutta mitään sellaista ei tyhty. Puisto hylättiin laitteineen päivineen 10 vuodeksi. Jopa tuolit sekä kahvinkeittimet jäivät ravintoloihin lojumaan.
Puistosta tulikin todella suosittu hylätyksi tulemisen jälkeen. Monet "seikkailijat" halusivat kokea jännityksen hetkiä löytämällä puiston aidasta kohtia, mistä pääsisi sisään sekä koittamalla liikkua puistossa, niin ettei kukaan huomaa. Puistossa on siis vartiointi ja sielä käyminen on rangaistavaa, jos jää kiinni, saa sakot. Vuosina 2007-2010 puisto oli vielä hyvässä kunnossa ja graffitteja ei ollut juurikaan yhtään, sillon Nara Dreamland ei vielä ollut monien tiedossa. Sana kuitenkin hylätystä puistosta levisi ja kuvia päätyi nettiin ja ihmisten kiinnostus heräsi. Lopulta nuorisoa tuli puistoon hajottamaan paikkoja ja piirtelemään ympäriinsä. Puistoon tuli väkeä jopa muualta kuin Japanista. Yllättävän paljon porukkaa sinne on silti päässyt livahtamaan vartioinnista huolimatta. Vartijat eivät ole paikalla koko aikaa, mutta tekevät puistoon satunnaisia käyntejä. Nara Dreamlandin lähistöllä asuvat ihmiset pitävät puistoa tarkasti silmällä ja soittavat heti poliiseille jos näkevät puistossa liikettä. Paikalliset asukkaat eivät ymmärrä mikä puistossa kiehtoo.
Pääkadulla ei enää näy nauravia lapsia
Lipunmyyntikojun sisällä näyttää tältä
Täältä sai joskus maittavia hampurilais-aterioita
Kaunis karuselli vailla käyttäjiä
Prinsessan linna
Laitteen ohjauskoppi
Flashdance-laite puskien ympäröimänä
Mustekala-tyyppinen laite
Screwcoaster-vuoristorata
Ruoste valtaamassa laitteita
Aska-vuoristorata
Puiston keskellä oleva suuri suihkulähde ruostui ajan saatossa
Kaunis kuva hylätystä puistosta
Screwcoasterin vaunut jätettiin telakalle lojumaan
Vesiliukumäkiä allasalueella
Sadat aurinkotuolit jätetty haurastumaan
Puiston nykytilanne
Nara Dreamland oli hylättynä aikalailla tasan 10 vuotta. Lokakuussa vuonna 2016 puistoa alettiin purkamaan. Vain kahdessa viikossa purkaustiimi kerkesi repiä Aska-vuoristoradan maantasalle sekä hävittivät Screwcoasterin. Myös yksiraiteinen junarata oltiin revitty pois. Purkauksen oli tarkoitus kestää 14 kuukautta, mutta jos purkaus jatkuu samaan tahtiin, ei Nara Dreamlandista ole tämän vuoden loppuun mennessä paljoa jäljellä.
Nara Dreamland oli ensimmäinen hylätty huvipuisto mikä mua alkoi kiinnostamaan ja ajattelinkin joskus että tahtoisin mennä käymään sielä...vaikken siis aitojen sisäpuolelle olisi mennytkään, niin olisin silti halunnut päästä kurkkimaan aidan läpi. Tämä paikka kiehtoo minua paljon ja siksi harmittaa tosi kovaa että sitä on nyt ruvettu purkamaan maantasalle.
Surullinen näky, puistosta ei ole pian mitään jäljellä
Hieno pääsisäänkäynti revitty auki
ilmakuva alueesta
Puiston koordinaatit kartalla: 34° 42′ 0″ N, 135° 49′ 27″ E
Vuonna 1969 Itä-Berliiniin avattiin dinosaurus-huvipuisto nimeltä Kulturpark Plänterwald. Berliinin muurin kaatuessa vuonna 1989 huvipuiston osti Witten perhe, joka muutti puiston nimen Spreeparkiksi.
Huvipuistossa kävi tuolloin jopa 1,5 miljoonaa kävijää vuosittain.
Puiston omistaja Norbert Witte uudisti puistoa monesti, lisäten sinne Englantilais-tyylisen kylän sekä useita vesialueita. Berliiniläisten ja poliisien tietämättä Norbert oli sekaantunut kokaiinin salakuljetukseen. Witte salakuljetti kokaiinia huvipuistolaitteiden lähetysten mukana Perun ja Saksan välillä.
Puiston kartta
Norbert Witten rikollisten puuhien sekä puiston kävijämäärien laskun vuoksi puisto jouduttiin sulkemaan marraskuussa 2001. Robert Witte muutti perheineen Peruun ja vei Spreeparkista 6 laitetta mukanaan, joiden avulla avasi uuden huvipuiston Perun pääkaupunkiin Limaan. Loput laitteet jäivät niille sijoilleen Spreeparkkiin.
Puisto on ollut tyhjillään jo 14 vuotta. Sieltä löytyy edelleen täysikokoinen dinosaurus, kaatunut Tyrannosaurus, kuten myös vanha vuoristorata, joka näyttää menevän suoraan vesikauhuisen eläimen suuhun.
Huvipuistoa on yritetty myydä, mutta sille ei ole löytynyt sellaista ostajaa, joka saisi sen jälleen eloon. Huvipuistolla on rasitteena sopimus, jonka mukaan alue on pidettävä huvipuistona vuoteen 2061 saakka. Vuodesta 2011 alueelle tehtiin opastettuja kierroksia, mutta sekin loppu lyhyeen, sillä Berliinin kaupunki osti Spreeparkin vuonna 2014 ja sen jälkeen opastetut kierrokset lopetettiin. Ilmeisesti nuoriso ei ollut tästä mielissään, sillä puistoa yritettiin polttaa elokuussa 2014. Palo kerkesi tuhoamaan osan laitteista ennenkuin se saatiin taltutettua.
Puistossa on kuvattu elokuvaa nimeltä "Hanna".
Tukkijoki
"tukit" lojuu vieläkin siellä minne ne jäivät vuonna 2001
Aikoinaan menestynyt kioski on rapistunut ajan saatossa
Bodominjärven murhat ovat yksi Suomen tunnetuimmista rikoksista. Asia sai aikoinaan paljon julkisuutta ja edelleen siitä kirjoitellaan lehtiin. Suurin syy miksi asiaa edelleen kaivellaan on se, ettei tekijästä ole varmuutta.
Bodominjärvi
Lauantaina 4. kesäkuuta vuonna 1960 neljä nuorta, 15-vuotiaat Maili Irmeli Björklund ja Anja Tuulikki Mäki sekä 18-vuotiaat Seppo Antero Boisman ja Nils Wilhelm Gustafsson, lähtivät telttailemaan Espoon Högnäsiin Bodominjärvelle. He pystyttivät telttansa Bodominjärven etelärannalle, lähelle Oittaan kartanon maita. Seurustelua ja hauskanpitoa kesti yömyöhään saakka ennenkuin nuoret menivät nukkumaan. Aamuyöstä pojat heräsivät ja päättivät lähteä ongelle tyttöjen vielä nukkuessa. Palasivat kuitenkin hetken päästä takaisin telttaan nukkumaan, sillä kalaonnea ei ollut.
Murhaaja iski aikaisin sunnuntai-aamuna, uhrien nukkuessa. Teltan narut oli katkaistu, jolloin teltta romahti nukkujien päälle muodostaen heille ansan. Puollustautumiseen tai pakoon ei ollut mahdollisuutta. Teko oli tapahtunut nopeasti, sillä kukaan ei ollut kuullut huutoja tai muutakaan ääniä. Surmavälineenä oli ollut puukko sekä kivi. Uhrit ja romahtanut teltta löydettiin sunnuntaina aamupäivällä, kun niemeen alkoi saapua uimareita. Puolitajuton Gustafsson vietiin sairaalaan ja tapahtuman vakavuuden selvittyä paikalle saapui runsaasti poliiseja ja kalustoa. Samana päivänä järjestettiin ratsioita tekijöiden tavoittamiseksi, sekä kaikkien aikojen suurin maastoharavointi. Murhaajaa ei saatu kiinni,
Kaikki neljä saivat pään seudulle tylppiä iskuvammoja. Lisäki Boismania ja Björklundia puukotettiin, jälkimmäistä yli 10 kertaa. Boismanin, Mäen sekä Björklundin ensisijaisena kuolinsyynä pidetään kallonmurtumaa ja sen seurauksena syntynyttä aivojen ruhjevammaa. Gustafssonilla, ainoalla henkiijääneellä, oli mm. useita murtumia kallon alueella. Häntä oli ilmeisesti lyöty kivellä leukaan ja takaraivoon.
tämä teltta on samalla paikalla kuin surmateltta oli 4-5.6.1960
Tutkimuksia
Murha-asetta ei löytynyt teltan läheisyydestä. Uhreilta katosi myös runsaasti tavaroita, joiden olinpaikka on vieläkin epäselvää. Gustafsson kertoi ettei muista mitään sen jälkeen kun meni aamuyöllä takaisin nukkumaan. Bodominjärven seudulla liikkuneista saatiin hurjasti silminnäkijöiden havaintoja. Nuori kalastajapoika, Olavi Kivilahti kertoi poliiseille että oli ollut järvellä kalassa aamuyöllä ja väitti nähneensä 50 metrin päästä teltasta vaaleahiuksisen miehen, jolla oli ollut vaalea paita, mutta koska Olavi oli likinäköinen, ei voitu olla varmoja oliko hänen näkemänsä mies ollut 50 metrin pääässä teltasta (vaiko kauempana). Loppujen lopuksi vaaleasta miehestä tuli noin 50 havaintoa. Siltikään yhtään pidätystä ei saatu tehtyä. Kun tutkimukset alkoivat junnaamaan paikoillaan eikä murhaajaa löytynyt, poliisit käyttivät epätavallisia metodeja tämän etsimiseksi. Gustafsson sekä kalastajapoika Olavi hypnotisoitiin eri aikoihin ja molemmat antoivat yksityiskohtaisen kuvauksen vaaleahiuksisesta miehestä. Miehestä tehtiin kuvauksien perusteella piirros, mutta kyseistä henkilöä ei koskaan tavoitettu.
Miehen tuntomerkit olivat: ikä 20-30 vuotta, pituus 173-174cm, vartalo: tavallinen (tukevemapi kuin Gustafsson itse), kasvot: pyöreähköt, hiukset: vaaleat, pitkät ja taaksepäin kammatut, huulet: paksuhkot, leuka: voimakas, korvat: tavalliset, ei ulkonevat, kaula: lyhyt, hampaat: valkoiset, kädet: paksut, isot sormet, iho: punaiset posket, erityistuntomerkkejä: kasvoissa finnejä, vaatetus: ruudullinen tumma pusero, jossa pienet mustat napit ja pusero napitettu ylös asti, puserossa montaa väriä, ainakin vihreetä ja mustaa.
Murhatutkinta eli pitkään hiljaiseloa, mutta vuosien mittaan tapaukseen liitettiin muutama kestoepäilty.
Poliisit etsivät järvestä surma-asetta kesäkuussa 1960
Epäiltyjä henkilöitä
Pentti Soininen (1945-1969) oli useista omaisuus- ja väkivaltarikoksista tuomittu laitosmies. Hän tunnusti 24-vuotiaana Kuopion Läänivankilassa tehneensä Bodominjärven veriteot, mutta hänen tunnustukselleen ei annettu paljoa painoarvoa. Luonteeltaan Soininen oli psykopaatti ja saattoi toimia arvaamattomasti, varsinkin alkoholin ja lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Soinisen pitkä rikosrekisteri sisälsi varkauksia, pahoinpitelyitä ja ryöstöjä. Soininen hirttäytyi Toijalan asemalla vankikuljetuksen tauolla vuonna 1969.
Karl Valdemar Gyllström (1909-1969) oli yksi kestoepäilyistä. Hän piti Oittaalla kioskia ja hänen tiedettiin vihaavan telttailijoita sekä käyttäytyvän agressiivisesti. Kioskimiehenä tunnettu Gyllström hukuttautui Bodominjärveen vuonna 1969. Hänen kerrotaan tunnustaneen veriteot juovuspäissään naapureilleen sanoilla "Minä ne tapoin". Gyllströmin on kerrottu mm. täyttäneensä kotipihansa kaivon muutama päivä murhien jälkeen. Talo ja pihamaa tutkittiin, mutta mitään ei löytynyt. Kioskimiehen vävy väittää olevansa varma, että murha-ase on täytetyssä kaivossa. Poliisin mukaan Gyllströmillä oli murhayölle alibi, jonka oli antanut hänen vaimonsa. Alibin antanut vaimo kuitenkin kertoi ennen kuolemaansa, että hänen miehensä uhkasi tappaa tämän, jos kertoisi totuuden.
Hans Assmann (1923-1998) oli saksalaissyntyinen mies, jota pidettiin myös yhtenä vahvana epäiltynä Bodominjärven murhiin. Hänet tuotiin 6.kesäkuuta 1960 Helsingin kirurgiseen sairaalaan erikoisesti käyttäytyvänä. Ihmetystä herätti myös potilaan epäsiisti olemus, hänen kynnenalusensa olivat mustat ja vaatteet olivat likaiset ja täynnä veritahroja. Assmann valehteli sairaalan henkilökunnalle syyn nuhjuiseen olemukseensa, mutta asuintietojaan hän ei valehdellut. Assmann teeskenteli sairaalassa tajutonta sekä oli hermostunut ja agressiivinen, Assmann muistutti vaatetusta myöden kuvausta vaaleasta miehestä. Kun uutisissa kerrottiin etsintäkuulutetun tuntomerkkejä, hän leikkautti vaaleat hiuksensa lyhyeksi. Assmann asui viiden kilometrin päästä Espoon Bodomista, josta oli vain lyhyt matka Bodominjärven rantaan.
Sairaalan henkilökunta oli vakuuttunut Assamannin syyllisyydestä. Poliisi kävi jututtamassa Assmannia vain pikaisesti, eivätkä edes tutkineet hänen verisiä vaatteitaan.
Assmann sopi erittäin hyvin Nils Gustafssonin ja Olavi Kivilahden hypnoosissa myöhemmin antamiin murhaajan tuntomerkkeihin. Poliisin mukaan Assmannilla oli kuitenkin täydellinen alibi, jota arkaluontoisuudensa vuoksi ei ollut annettu julkisuuteen. Keskusrikospoliisin Assmannia koskevat asiakirjat tulivat julkisiksi vuonna 2005. Poliisin mukaan Assmann oli ollut surmayön naisystävänsä alivuokralaisasunnossa ja tämän vuokraisäntä ja -emäntä näkivät hänet aamiaispöydässä. Asiakirjat vahvistavat, että Hans Assmann, tuolloin 36, yöpyi surmayön naisystävänsä kanssa naisystävän sisaren ja tämän miehen asunnossa Helsingissä. Assmannilla oli ollut tämä avioliiton ulkopuolinen suhde jo vuosia. Assman nukkui 33-vuotiaan naisystävänsä kanssa samassa vuoteessa. Ovi toisen pariskunnan huoneeseen oli koko yön auki eikä Assmann paikalla olleiden mukaan voinut poistua huomaamatta. Sisarenmies heräsi aamuvirkkuna jo kello 6 ja Assmann herätettiin kahville kello 9. Surmat oli tuolloin jo tehty Bodomilla ja ensimmäiset ohikulkijat olivat nähneet kaadetun teltan. Vuokraisäntäpari oli kuitenkin naisystävän sisar ja tämän mies, joten he olivat Assmannin lähipiiriä ja saattoivat suojella tätä.
Nils Gustafsson joka oli telttaretkeltä ainoa eloonjäänyt, pidätettiin yllättäen epäiltynä murhista 44 vuoden kuluttua, vuonna 2004. Tutkimukset ja oikeudenkäynti saivat paljon huomiota tiedotusvälineissä. Nils Gustafsson sai vapauttavan tuomion käräjäoikeudessa seuraavana vuonna. Syyttäjät eivät valittaneet tuomiosta hovioikeuteen, joten käräjäoikeuden päätös sai lainvoiman.
Surmateltta pystytettynä oikeussalissa
Jälkipuintia
Keskusrikospoliisi ilmoitti lokakuussa 2004, että teltasta otettujen verinäytteiden analyysi tukee niitä tietoja, joita poliisilla on epäillyn, Nils Gustafssonin osuudesta murhaan. Vangitsemisen aikoihin poliisi kertoi myös, että nykyisin tunnettu DNA-tekniikka, jota ei vielä vuonna 1960 ollut käytettävissä, oli tuonut esiin merkittäviä uusia seikkoja asiassa. Seuranneessa oikeuskäsittelyssä ei kuitenkaan veri- tai DNA-näytteistä saatu mitään oleellista uutta näyttöä sen enempää Gustafssonin puolesta kuin häntä vastaankaan.
Gustafssonin kanta on johdonmukaisesti aina tapahtumista lähtien ollut, ettei hänellä ole mitään muistikuvia niistä. Hänen näkemyksensä mukaan häneen kohdistunut pahoinpitely aiheutti aivovaurion, josta seurasi muistinmenetys. Kysymys siitä, oliko Gustafssonin kalloon todellakin kohdistunut riittävän voimakasta iskua aiheuttamaan muistinmenetyksen, oli keskeisesti esillä oikeudessa. Syyttäjät pyrkivät vähättelemään Gustafssonille aiheutuneita vaurioita ja väittivät hänen liioitelleen vammojaan.
Oikeudenkäynti vuonna 2005
Syyttäjien mukaan Seppo Boisman ja Nils Gustafsson olivat alkoholia nautittuaan riitautuneet. Lisäksi syyttäjät väittivät, että Irmeli Björklund olisi torjunut Gustafssonin seksuaalisen lähentely-yrityksen, minkä seurauksena Gustafsson olisi suuttunut menettäen täysin itsehillintänsä. Väite on yhteydessä siihen, että Björklundin ruumista oli lyöty lääkärintodistusten mukaan viisitoista kertaa – oletettavasti puukolla.
Espoon käräjäoikeudessa 8. kesäkuuta 2005 vireille tulleessa ja 4. elokuuta 2005 alkaneessa oikeudenkäynnissä syyttäjät vaativat Gustafssonille elinkautista vankeusrangaistusta kolmesta murhasta. Gustafsson kiisti syytteen ja vaati sen hylkäämistä.
Käräjäoikeuden puheenjohtajana toimi Heikki Mikkola, toinen lainoppinut jäsen oli käräjätuomari Juha Lehto ja lisäksi kokoonpanossa oli neljä lautamiesjäsentä. Käräjäoikeus toimi siis jutun merkityksellisyyteen nähden luonnollisessa maksimikokoonpanossa. Syyttäjinä jutussa toimivat johtava kihlakunnansyyttäjä Tom Ifström ja kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto. Gustafssonia puolustivat asianajajat Riitta Leppiniemi ja Heikki Uotila. Jutussa oli yksitoista asianomistajaa, joista kuusi yhtyi syytteeseen ja vaati Gustafssonille rangaistusta. Asianomistajien avustajana oli asianajaja Heikki Lampela.
Oikeudenkäynti oli mittava. Esitutkinta-aineisto oli laaja ja sisälsi kymmeniä rikoslaboratorion verenjälki- ja DNA-jälkilausuntoja. Oikeussaliin pystytettiin nuorten tapahtuman aikana käyttämä, veren tahrima teltta. Oikeus suoritti erittäin poikkeuksellisesti katselmuksen paikan päällä maastossa, jonka ajaksi poliisi eristi alueen. Kolmea eri professoritason lääkäriä kuultiin todistajina Gustafssonin saamien vammojen laadusta.
Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet ja muut asiassa esitetyt vaatimukset 7. lokakuuta 2005 antamallaan tuomiolla. Käräjäoikeuden mukaan mikään ei osoittanut, että Gustafsson olisi syyllistynyt tekoon. Päätöksessä tyrmättiin syyttäjien esittämä teoria Gustafssonin mustasukkaisuudesta, eikä näyttö edes kokonaisuudessaan osoittanut häntä syylliseksi. Lisäksi ulkopuolinen silminnäkijähavainto puhui ulkopuolisen tekijän puolesta.
Oikeusoppineet kehuivat Bodom-tuomion perusteluja ja arvelivat, että selkeä tuomio saattaa vaikuttaa syyttäjän arvioon siitä, kannattaako tuomiosta valittaa hovioikeuteen. Käräjäoikeuden yksimielisestä päätöksestä ei valitettu, joten se tuli lainvoimaiseksi.
Ehkä eniten huomiota sai kuitenkin keskusrikospoliisin tutkijan todistus. Hän tuli kuultavaksi oikeuteen todistajana ja kertoi – vastoin kaikkea esitutkintamateriaaliin virallisesti merkittyä – että Gustafsson olisi tultuaan vangituksi ja selliosastolle mennessään sanonut ”tehty mitä tehty, viisitoista vuotta tuli”, minkä tutkija ilmoitti käräjäoikeudessa käsittävänsä surmatekojen tunnustukseksi.
Gustafssonin mukaan hän itse ei muistanut sanoneensa tutkijan väittämällä tavalla ja että jos näin on tapahtunut, kysymys on voinut olla huulenheitosta.
Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että tutkijan kertoman lausunnon tarkka sisältö ja asiayhteys jäi selvittämättä.
Gustafsson haki korvausta vapaudenmenetyksen hänelle aiheuttamista kärsimyksistä. Valtio olisi myöntynyt 19 200 euron korvauksiin. Valtion ja Gustafssonin välillä käydyissä neuvotteluissa osapuolet pääsivät yksimielisyyteen 44 900 euron korvauksesta
