maanantai 29. tammikuuta 2018

Bodie, California

Bodie

Bodie on hylätty kaupunki Bodie Hills:ien lähistöllä, Mono County:n maakunnassa, Kalifornian osavaltiossa, Yhdysvalloissa. Siitä tuli suosittu kaupunki vuodesta 1876 ja siitä eteenpäin. Sieltä löydettiin tuottoisa kultasuoni ja sen vuoksi kaupunki alkoi kiinnostamaan ihmisiä enemmän ja enemmän.

Bodie aloitti toimintansa 1859 leirinä kaivostyöläisille, sen jälkeen kun eräs ryhmä kaivoi alueelta ensimmäiset löydöt kultaa. Eräs ryhmän jäsenistä oli malminetsijä nimeltä William S. Bodey, jonka mukaan Bodien-kaupunki nimettiin. Hän menehtyi lumimyrskyssä seuraavana marraskuuna, kun oli hankkimassa tarvikkeita läheisestä Monovillen kaupungista, eikä kerennyt näkemään Bodien kukoistusta.
Vasemalla Bodie:n metodistinen kirkko

1876 The Standard Company löysi tuottoisan kultaa sisältävän malmikertymän, joka muunsi Bodien eristäytyneestä muutaman työntekijän kaivoskylästä suureksi kaupungiksi. Rikkaat huomasivat viereisen Bodie Mine:n vuonna 1879 ja se houkutti entistä enemmän toiveikkaita asukkaita Bodieen. 1879 vuoden loppuun mennessä Bodieen oli asettunut 5000-7000 asukasta ja rakennuksia oli n. 2000. Vuosien aikana Standard Consolidated Mine Company tuotti kultaa 34 miljoonan dollarin arvosta.

Bodie kukoisti vuodesta 1877 vuoteen 1880. Ensimmäinen sanomalehti (The Standard Pioneer of Mono County) julkaistiin 10.lokakuuta 1877. Aluksi lehtiä julkaistiin vaan kerran viikkoon, mutta myöhemmin niitä julkaistiin jopa 3 kertaa viikossa. Näihin aikoihin rakennettiin lennätinlinja (periaatteessa sähkölinja, jonka avulla lähettiin sähköimpulseja eli morsettamista ), joka yhdisti Bodien Bridgeportin sekä Genoa:n (Nevada) kanssa. Californian ja Nevadan sanomalehdet ennustivat ettei Bodie:sta tule koskaan seuraavaa Comstock Lode:a (paikka mistä lyödettiin hopeamalmia). Miehiä molemmista osavaltioista houkuteltiin Bodie:n mahdollisen toisen kultasuonen takia. 

vino talo Bodie:ssa

Bodie Hotel

Kaupungin yhdeksästä kultajalostamosta lähetettiin kultaharkkoja Carson City:n Nevadaan. Monet näistä kuljetuksista olivat aseistettujen vartiomiehien turvaamia. Kun harkot olivat saatu turvallisesti Carson City:n, ne toimitettiin rahapajalle sekä osa lähettiin rautateitse rahapajalle San Francisco:n. 

Vilkkaana kultakaivos keskuksena, Bodie:ssa oli saatavilla palveluita mitä normaalisti löytyi vain suurista kaupungeista. Näitä olivat mm. pankki, 4 vapaaehtoista palokuntaa, junarata, louhijoiden sekä mekaanikkojen yhdistys, useita (lehti)painotaloja sekä vankila. Bodien kukoistuksen aikana sieltä löytyi jopa 65 eri saluunaa päätien varrelta, joka oli yhden mailin pitkä (n. 1,6km). 
Murhat, ammuskelut sekä joukkotappelut olivat tavallisia tapahtumia Bodie:ssa. 

Kuten muissakin etäisissä kaivoskaupungeissa, Bodie:ssakin oli suosittu, vaikkakin salainen "punaisten lyhtyjen alue" kaupungin pohjoispäädyssä. Bodie:ssa asui kauan sitten prostituoitu nainen nimeltä Rosa May, josta tuli apu kaupungin miesväelle, kun vakava epidemia iski kaupunkiin kukoistuksen huipulla. Hän sai paljon kiitosta antaessaan hengenpelastusta monille, mutta kun hän kuoli, hänet haudattiin hautausmaan ulkopuolelle.

Bodie:ssa oli oma "Chinatown" ja jossain vaiheessa siellä asui useita satoja kiinalaisia ja heillä oli myös oma taolainen temppeli. Oopiumiluolia oli useita sillä alueella. 

Erään saluunan sisältä

pölyinen baaritiski ja jakkarat

Bodie:ssa oli myös oma hautausmaa kaupungin laidalla, lähellä ruumishuonetta. Se on ainut rakennus koko kaupungissa, joka on rakennettu punaisesta tiilestä, luultavimmin sen hyvän eristämisen vuoksi, jotta se pitäisi lämpötilan tasaisena kylmien talvien sekä kuumien kesien aikana.

Bodien pääkadulla oli "Miners Union Hall", missä pidettiin paljon ammattiliittojen kokouksia. Sama rakennus toimi myös viihdekeskuksena missä järjestettiin tansseja, konsertteja ja koulujen esityksiä. Nykyään tämä rakennus toimii museona.

Ensimmäiset merkit Bodien alamäestä näkyi 1880 ja loppuvuodesta se oli jo selvää. Lupaavat kaivokset Buttle; Montana:ssa ja Tombstone; Arizona:ssa houkuttelivat miehiä pois Bodie:sta. Äkkirikastuneet, yksinäiset kaivostyöläiset, jotka olivat tulleen Bodieen 1870-luvulla, muuttivat muihin kultakaivos-kaupunkeihin. Bodie kehittyi perhekeskeiseksi yhteisöksi. Vuonna 1882 sinne rakennettiin metodistinen kirkko (joka on vieläkin pystyssä) ja roomalainen katolilainen kirkko (joka paloi 1930). Väkiluvun pienemisestä huolimatta, Bodien kaivos kukoisti. 

Vuonna 1890 Bodie sai nauttia hetkellisestä elpymisestä teknologian kehityksestä kaivoksella, jotka jatkoivat kaupungin elättämistä. Samoihin aikoihin, hiljattain keksitty kullan syaniidisointi lupasi erotella kultaa ja hopeaa kultajalostamoiden jätemalmista ja matalapitoisesta malmista, joka oltiin heitetty sivuun. Vuonna 1892 Standard Company rakenti oman vesivoimalan 20 kilometrin päähän Dynamo Pond:sta.



Standard Consolidated Mine Company, Stamp Mill
Bodie vuonna 1930

kaupan sisältä, tavarat vielä hyllyllä

bensa-asema, huomatkaa luodinreiät "shell gasoline"-kyltissä


tyypillinen talo Bodie:ssa

 erään talon sisältä 

Vuonna 1910 Bodien väkiluku oli enää 698, joka koostui pääosin perheistä, jotka päättivät mielummin jäädä Bodie:en, kuin muuttaa muihin menestyviin kaupunkeihin.

Vuonna 1912 Bodie kärsi jälleen taantumasta, kun paikallinen sanomalehti julkaisi viimeisen lehden. Vuotta myöhemmin Standard Consolidated Mine suljettiin. Kaivoksen liikevoitto oli tuolloin enää n. 7000 dollaria.
James S. Cain osti kaiken kaupungin tonteilta valtauksiin ja uudelleenavasi Standard Consolidated Mine:n, jotta sen entiset työntekijät pääsivät sinne takaisin töihin. Kaivos tuotti 100,000 dollaria vuonna 1915. Tämä tuotto ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, että kaupunki olisi päässyt takaisin nousuun.  Vuonna 1917 Bodie:n junarata hylättiin ja sen kiskot romutettiin.
Bodie:ta kutsuttiin aavekaupungiksi ensimäisen kerran vuonna 1915. Niihin aikoihin automatkustus oli nousussa ja monet matkustivat autoillaan Bodie:en. Vuonna 1920 Bodie:ssa asui enää 120 asukasta.

Taantumasta ja tulipaloista huolimatta, Bodie:ssa oli pysyviä asukkaita lähes koko 1900-luvun. Postitoimisto oli toiminnassa 1877 vuoteen 1942 saakka.

Vandalismi kohtasi kaupunkia 1940-luvulla. Cain-perhe, joka omisti suurimman osan kaupungin kiinteistöistä, palkkasi talonmiehen vahtimaan ja ylläpitämään maita ja kiinteistöjä puolestaan.


Historical population
CensusPop.
18802,712
18901,595−41.2%
1900965−39.5%
1910698−27.7%
1920110−84.2%
1930228107.3%
194090−60.5%

Bodie on nykyään virallinen Villin lännen aavekaupunki. Kaupunki nimettiin viralliseksi National Historic Landmark:ksi vuonna 1961 eli Yhdysvaltain hallitus on tunnustanut Bodien historiallisesti merkittäväksi kohteeksi. Näihin aikoihin kaupungissa oli enää 170 rakennusta jäljellä, 1930-luvulla sielä riehui voimakas tulipalo ja suurin osa rakennuksista tuhoutui.

Bodie:ta pidetään tällähetkellä siinä kunnossa ettei rakennukset pääse hajoamaan kokonaan. Vain pieni osa kaupunkia on säilynyt, alunperin 2000:sta rakennuksesta vain 110 on on enää pystyssä, näihin mukaan lukien kuuluu yksi kultakaivos. Vierailijat voivat kävellä pitkin autioituneita katuja, jotka joskus kauan sitten oli täynnä elämää. Sisätilat ovat jätetty niinkuin ne olivat, tavarat vielä paikoillaan. Maasta saattaa löytyä pulloja, astioita tai muuta tavaraa, mutta niitä ei saa viedä pois alueelta.

Californian vartijat vahtivat aluetta, heidän asemansa on sijoitettu yhteen Bodie:n alkuperäisistä rakennuksista.


Bodie:n kartta 1880-luvulla

Bodie ilmakuva nykytilanne


Kaupunki löytyy koordinaateista: 38° 12′ 44″ N119° 0′ 44″ W

Lopuksi vielä Bodie:ssa kuvattu video

                                                   


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Wet´n Wild Orlando

Wet´n Wild Orlando 1977-2016 Wet´n Wild Orlando oli Wet´n Wild -konsernin lippulaiva, sitä pidetään Amerikan ensimmäisenä vesipuisto...