perjantai 4. elokuuta 2017

Camelot Theme Park

Camelot Theme Park 1983-2012

Camelot Theme Park on huvi/teemapuisto Lancashire:ssä, Englannissa 56 hehtaarin tontilla. Puisto sijaitsee Charnock Richard kylän lähellä. Puiston teema perustui legendaariseen Camelot-linnaan ja se oli muutenkin koristeltu keskiaikaiseen tyyliin. Alueen omisti The Story Group mutta sitä operoi/"pyöritti" Knights Leisure.
Puistossa oli useita laitteita, kohdeyleisö oli perheet ja nuoret lapset, kuitenkin sielä oli muutama hurjempikin laite vaativampaan makuun, kuten Whirlwind, Excalibur sekä Knightmare.

sisäänkäyntin oltiin panostettu

Historiaa

Camelot Theme Park avattiin vuonna 1983. Puiston teema perustui tarinaan "Camelot, King Arthur & Pyöreän Pyödän Ritarit". Alueella missä Camelot Theme Park sijaitsi, oli aikoinaan ollut Martin Mere-järven peittämä.

Vuonna 1986 puiston omistus siirtyi The Granada Group:lle, he operoivat Camelotin rinnalla myös kahta muuta puistoa: American Adventure ja Grenada Studios Tour. Kesäkuussa 1998 puisto vaihtoi jälleen omistajaa; Prime Resorts Ltd.
Camelot kärsi loppuvuosina kävijöiden vähentymisestä, vuonna 1995 puistossa kävi 500,000 kävijää kauden aikana. Vuonna 2005 kävijöitä oli enää 336,204.
Elokuussa 2006 järjestettiin eräs kysely jolla selvitettiin missä on saatavilla terveellistä ruokaa, Camelot Theme Park sai kyselystä vain yhden pisteen.

Helmikuussa 2009 Prime Resorts Ltd ilmoitti että puisto on joutunut selvitystilaan, eikä luultavimmin tule avamaan ovia tulevalle kaudelle.  Alueella oleva Park Hall-hotelli vaihtoi omistajaa maaliskuussa 2009. Huhtikuussa 2009 puisto sai jälleen uuden omistajan (Story Group) ja heillä oli suunnitelmana avata puisto normaalisti toukokuussa, kun kausi alkaa.

Vaikka puiston omistajat vaihtuivat tiuhaan,  puiston operoija Knights Leisure oli mukana alusta saakka. Knights Leisure päätti puiston sulkemisesta marraskuussa 2012, puiston lähes 30 vuotinen taival oli tullut tien päähän. Näin ollen kaikki puiston 150 työntekijää menettivät työpaikan.
Knights Leisuren toimitusjohtaja syytti surkeita kesäkelejä, Lontoossa järjestettyjä Olympialaisia sekä Kuningatar Elisabethin timanttiriemujuhlaa, jotka söivät puiston 2012 kauden kävijöitä.

Sulkeutumisen jälkeen joitakin laitteita myytiin toisiin puistoihin, kuten Whirlwind. Loput laitteet jäivät ruostumaan puistoon, mukaan lukien suosittu Knightmare-vuoristorata.

teltoissa oli aikoinaan ruokapaikkoja

teltan sisältä

Onnettomuudet

Lokakuun 22.pvä vuonna 2001 puiston työntekijä Harry Mathews oli korjaamassa The Gauntlet-nimistä vuoristorataa kun vaunu osui häneen ja hän kuoli vammoihinsa. Puisto sai  4 miljoonan punnan sakot, koska ei ollut tehnyt turvallisuusohjeita työntekijöille.
Toinen onnettomuus tapahtui 23.pvä elokuuta vuonna 2011, kun 12-vuotias poika putosi Excalibur-laitteesta. Hän selviytyi onnettomuudesta.




"autokoulu"

viikinkilaiva

Dragon Flyer

Knightmare-vaunu
The Knightmare-vuoristorata, edelleen seisoo puistossa hylättynä
liukumäkiä

rakennuksista huokui keskiajan tunnelma

kyltit alkaa jäämään kasvillisuuden taakse piiloon

Dungeons of Doom (kummitustalo)
Dungeons of Doom

Dungeons of Doom, dracula

Ilmakuva nykytilanne


Alueen koordinaatit: 53° 38′ 7″ N2° 41′ 51″ W


Lopuksi alueella kuvattuja videoita:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Wet´n Wild Orlando

Wet´n Wild Orlando 1977-2016 Wet´n Wild Orlando oli Wet´n Wild -konsernin lippulaiva, sitä pidetään Amerikan ensimmäisenä vesipuisto...