torstai 27. heinäkuuta 2017

Atlantis Marine Park

aluekartta
Atlantis Marine Park on 1981 luvulla rakennettu vesipuisto pienessä kalastuskylässä Two Rockissa, 60 kilometriä pohjoiseen Perth:n kaupungista, länsi Australiassa. Puiston perusti paikallinen liikemies nimeltä Alan Bond. Puisto oli merkittävä vetonaula Yanchep Sun City:n alueella.

alue toimintavuosien aikana

Miten kaikki alkoi?

1970-luvulla Alan Bond osti 8000 hehtaarin alueen Yanchepistä (Two Rock) suunnitelmissa rakentaa suuri lomakylä sekä asuntoja. Puiston rakentaminen valmistui vuonna 1981 ja Bond toivoi että Perth:n voimakas laajentuminen toisi puistolle asiakkaita. Puoli vuotta ennen puiston aukeamista 7 pullonokkadelfiiniä otettiin kiinni paikallisesta merestä ja ne koulutettiin esiintymään yleisölle. Puiston avasi sen aikainen Etelä-Australian pääministeri, poliitikko Ray O´Conner sekä Tokyo Corporation:n puheenjohtaja mr. Noburu Gotoh. Avauspuheessa mr. Gotoh selitti että Atlantis oli esimmäinen osa laajennussuunnitelmasta tehdä Yanchep Sun City:stä johtava virkistys/vapaa-ajan seutu.
Vuonna 1988 syntyi kolme naaraspuolista delfiiniä, mikä sääntöjen mukaan tarkoitti sitä että Atlantis olisi joutunut suurentamaan delfiiniallasta. Tämä yhdistettynä siihen että puisto menetti vähitellen rahoja, oli syy sille miksi puisto jouduttiin lopulta sulkemaan vuonna 1990.

delfiinit esiintymässä

vanha kuva 

Delfiinit

Puistossa oli 7 pullonokkadelfiiniä, jotka esiintyivät yleisölle 10 vuoden ajan. Kun puisto suljettiin vuonna 1990, puistossa oli siihen aikaan 9 delfiiniä. Kuusi heistä oli vapaana meressä syntyneitä ja kolme oli syntynyt "vankeudessa" puistossa.
Puiston sulkeutumisen yhteydessä Tokio Corporation of Japan-yrityksen omistajat suostuivat tohtori Nick Gales:n (puiston eläinlääkäri sekä tutkija) ehdotukseen, että hän rahoittaisi täysin hankkeen, jotta delfiinit pääsisivät takaisin mereen. Projekti eläinten vapauttamiselle alkoi maaliskuussa 1991, kuntoutusohjelma alkoi puiston altaissa ja vähitellen delfiinit saatiin siirrettyä rajattuun alueeseen Two Rockin satamaan lokakuussa 1991. Rajattu alue avattiin tammikuussa 1992 ja delfiinit pääsivät vapauteen avomerelle.
Vapautusprojekti kärsi kuitenkin ongelmista, kun osa delfiineistä menetti painoa. Kolme heistä piti ottaa uudelleen kiinni ja laittaa takaisin Two Rockin satamassa olleeseen rajattuun alueeseen. Nämä kolme delfiiniä eivät päässeet enää takaisin vapauteen, vaan heidät uudelleensijoitettiin Underwater World:iin (nykyään nimi on Aquarium of Western Australia). Kaikki kolme kuolivat mysteerisesti 1999 vuoden lopulla.
Mereen vapautettuja delfiinejä ei enää nähty helmikuun 1992 jälkeen.
merileopardi-show


puiston maamerkki on tämä 10m korkea King Neptune-patsas, joka on edelleen omalla paikallaan

postikortti 

Puiston nykytilanne

Sulkeutumisen jälkeen vuodesta 1990 puisto jätettiin hylätyksi ja se oli vandalisoinnin kohteena. Alue oli mukana CBBC:n ohjelmassa "All Over The Place - Australia" maaliskuussa vuonna 2014.
Alueen omistaa tällähetkellä rakennuttajafirma nimeltä Fini Group.
Useita kuukausia kestänyt entisöinti päättyi toukokuussa 2015 ja King Neptune-patsas ja sitä ympäröivä alue avattiin jälleen yleisölle.

ilmakuva nykytilanne, punaisen merkin kohdalla on King Neptune-patsas

Alueen koordinaatit: 31° 29′ 46.85″ S115° 35′ 10.75″ E

Loppuun alueella kuvattuja videoita:












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Wet´n Wild Orlando

Wet´n Wild Orlando 1977-2016 Wet´n Wild Orlando oli Wet´n Wild -konsernin lippulaiva, sitä pidetään Amerikan ensimmäisenä vesipuisto...